perjantai 20. huhtikuuta 2012

Uutisia kahdelta viikolta

Moi!! En nyt vähään aikaan kirjoitellut , koska Lili innostui puremaan johdon rikki, jolla laitan kuvat kamerasta tietokoneeseeni. Kesti aikaa hankkia uusi, mutta nyt minulla on ja kerron kahden viikon aikana tapahtuneet asiat.


Tässä on Nella löhöilemässä huoneeni matolla.
1. Oli kaunis päivä 14.4.12. Tiedättehän, että useimmat kissat pitävät lämmöstä. Tai jos eivät pidä, meidän Nella on erikoistapaus. No me laitoimme matot hetkeksi kokeiluun, jos vaikka Lili pärjäisi niiden kanssa. Kauaa matot eivät kyllä pysyneet . No, Nellalla ei mattojen kanssa ongelmaa ole, ja se rakastaa karvamattoja. Aurinko paistoi huoneeseeni ja Nella meni sinne odottaen, että rairuoho olisi pöydällä (Nella rakastaa ruohoa, varsinkin rairuohoa). Mattoni oli lämmin ja Nella köllähti siihen (yleensä se ei noin vain köllähtele, vaikka se on tapahtunut lähiaikoina useammankin kerran). Rairuoho unohtui kokonaan. Onneksi olin nopea huomaamaan Nellan ja sain kuvia. yläpuolella on kuva, joka selventää asioita (huomattavasti)!




2. On ollut liikkeellä flunssaa ja nenäliinoja on tarvittu. Erehdyin laittamaan nenäliinoja jakkaralle, enkä ajatellut, että Lili innostuisi niistä niin kovin. Tottakai Lili ylettyi nappaamaan nenäliinat jakkaralta ja silppuamaan ne palasiksi. Niinkuin aina, se ei ole jäänyt yhteen kertaan!!!;)



Lili näytti niin syyttömältä!






sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Lilin vai Nellan?

Lilin vai Nellan huopa?  Ostimme viikko sitten Lilille huovan. Aluksi Lili puri ja repi sitä. Jonkin aikaa hän leikki sen päällä.
 Eilen tuli vieraita ja jos Lili olisi mennyt kylpyhuoneeseen, laitoin  huovan sinne. Lili kuitenkin oli vieraiden seurassa koko illan, eikä tarvinnut huopaa.
Nella taas ei pidä (tai ole koskaan pitänyt) vieraista, joten hän oli kylpyhuoneessa piilossa. Silloin Nella oli saunan ylimmällä lauteella toisen huovan päällä, mutta tänään aamupäivällä se oli löytänyt Lilille tarkoitetun huovan. Hän loikoili sen päällä ja nautti lämmöstä. Nella kuitenkin vaihtoi pian paikkaa saunan lauteille. Kumman huopa siis oli? Uskoisimpa, että molempien.:)


Nella (Lilin) huovan päällä "loikoilemassa", hieman hermostuneena kamerasta.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kylpyhetkiä

Moikka! Eilen Lili koki ensikertaa kylpypäivän! Liliä pelotti hirveästi ja tärisi noin puoli tuntia sen jälkeen. Haimme siis vanhan kylpyammeen (joka oli ollut varastossa reilut kuusi vuotta). Aloitimme siitä, että puhdistimme ammeen. Se siis oli aivan kurainen ja likainen kun kaiken keskellä ulkovarastossa se kuusi vuotta oli muhinut. Lili innostui heti ammeen puhdistamisesta. Kun vihdoin saimme ammeen puhtaaksi ja saimme sopivan lämpöisen veden sinne, alkoi "operaatio Lilin kylpy".
Se meni hyvin jännityksestä huolimatta. Lili näytti todella pieneltä kun karvat olivat litimärkiä. Jos Lilillä olisi lyhyt karva se olisi vielä tosi pieni.
Kylvyn jälkeen kuivasimme turkin ja testasimme ensikertaa myös hiustenkuivainta.







Tässä Lilin parhaat kuvat.



Kun vihdoin kylpytuokio oli ohi ja turkki oli aivan kuiva piti tietenkin räpsiä kuvia kun niin puhdas ja hyvän tuoksuinen turkki Lilillä nyt oli. Jostain syystä Lilillä oli poseerausmieli, tai sitten se oli vain se nami jolla sain Lilistä kunnon kuvia.