tiistai 26. kesäkuuta 2012

Mökkitunnelmaa

Moi vaan! Oltiin sitten juhannus mökeillä, omalla ja tuttujemme mökillä. Nella jäi kotiin. Olimme ensin tuttujemme mökillä jossa oli Lilille seuraa, labradorinnoutaja, Kira. Lili ei ollut aiemmin tavannut Kiraa, joten pelkäsi aluksi sitä, joka johtui nähtävästi Kiran koosta ja sen riemakkuudesta. Pienen rauhoittumisen ja tutustumisen jälkeen koirat olivat melkein parhaat kaverit. Olimme tällä mökillä vain reilun päivän. Nyt oli lauantaipäivä ja lähdimme omalle mökille. Siellä oli tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat Fanni ja Freija. Siitä oli Lilille suuri ilo. Fannia ja Freijaa ei voinut kuitenkaan päästää pihalla vapaaksi, vaikka mökin lähellä ei ollut muita mökkejä. Sen sijaan Lili oli vapaana. Lenkeillä kuitenkin Lili oli hihnassa. Hyttysiä oli kaikkialla paljon, mutta Liliä se ei haitannut paksun turkin ansiosta. Jos Lili olisi jo trimmattu se olisi luultavasti pistoksia täynnä. Tosiaan Lilin karva alkaa lähteä ja pian on trimmauksen aika. Karva on alkanut peittää silmät joten testasin käyttää pinniä. Lili ei pinnistä pitänyt, mutta näytti suloiselta pikku prinsessalta. Kävimme Lilin kanssa myös veneilemässä ekaa kertaa. Lili ei ollut moksiskaan siitä. Veneilyliivit olivat hieman isot, mutta pärjättiin!Tässä kuvia:
                                                      


                                                          Tuttujen mökiltä



Lips lips

Kira ui ja Lili katsoo

Perunaa mm...







                                                            Omalta mökiltä
Pikku prinsessa
Veneilyliivit päällä
Lili odottaa veneilijöitä rannalla
Hamps minä syön sinut!
Fanni vas. Freija oik. Lili edessä

Fanni ja Lili painii.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti